Arvostelussa: Kettupoika Vuk

Ajattelin kirjotella keräilyjuttujen ohella myös arvosteluja elokuvistani. Kriteerinä se että omistan/oon omistanu elokuvan VHS:sänä. (Eli rajaa tuoreimmillaan 2000-luvun alkuvuosiin.) 

Älkää silti pelätkö. Tulee tänne muutaki ko pelkkää VHS:ää. :D Tuntuu luontevalta alottaa Vukilla, koska se on ensimmäinen omistamani ja näkemäni leffa ikinä. 

Nimi: Vuk 

Vuosi: 1981 

Ohjaaja: Attila Dargay

Kettupoika, Vuk (unk. Vuk) on 1981 valmistunut unkarilaisen István Feketen samannimiseen romaaniin perustuva animaatio. Elokuva on Suomen ensimmäisiä VHS-julkasuja.

[SPOILERIVAROITUS! PALJASTAA JUONTA!]

Elokuva kertoo orvoksi jäävästä ja setänsä kasvattamasta Vuk-nimisestä ketusta, joka rosvoaa metsästäjän lintuja kostoksi perheensä kuolemasta. Vuk on neuvokkain ja vahvin vanhempiensa viidestä pennusta ja siksi hänet nimetään legendaarisen isoisänsä kaimaksi, Vuk - Viisas urhea kettu.  

Kag-isä lähtee illan pimetessä perinteiselle ruoanetsintämatkalleen ja Vuk seuraa häntä haluten auttaa isäänsä metsästämään. Kag kuitenkin huomaa Vukin ja passittaa tämän kotiin. Vuk kääntyy allapäin takaisin mutta eksyy. Tämä kuitenkin pelastaa hänet, sillä paha "Sileäihoinen" koirineen on löytänyt Vukin kotipesän. Vukin lopulta löytäessä kotiin on pesä kaivettu auki ja perhe poissa. Vukin setä Karak ilmestyy paikalle ottaen Vukin luokseen ja opettaen tälle kaikki kettujen taidot.

Vuk kasvaa kesän kuluessa Karakin kasvattamana nokkelaksi ja vahvaksi kettunuorukaiseksi ja tapaa kauniin kettutytön. Kolmikko viettää lokoisaa elämää, kunnes syksyn tullen metsästäjät ampuvat Karakin. Vuk vannoo toistamiseen kostoa ja nappaakin uskomattomalla viekkaudella Sileäihoisen kanoja ja hanhia aivan koirien nenän edestä. Viimeisen hanhensa Sileäihoinen uhraa syötiksi ketunrautoihin yrittäessään napata Vukia. Rautoihin kuitenkin päätyvät Sileäihoinen ja tämän koirat Vukin napatessa syöttilihat itselleen.

Seuraavana keväänä näemme Vukin ja tämän puolison pesässä suuren pentulauman keskellä. Huomio kiinnittyy yhteen leikkisään ja vahvaan pentuun joka on kuin ilmetty isänsä. 

[JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT]

Lapsena tämä oli ehdoton suosikkini ja on sitä edelleen. Vaikka perheen menettäminen ja kosto onkin synkkä teema elokuvalle, niin tämä käsittelee kostoa hauskasti ja on ennen kaikkea kertomus pennun kasvusta neuvokkaaksi aikuiseksi. Vuk sieppaa kanoja jallittaen niin ihmisiä kuin koiriakin ja muut kylän koirat nauravat Sileäihoisen koirille. Tässä toki kuolee useita eläimiä niin kettujen kuin ihmistenkin tappamina, mutta verta ei näytetä ja lintujen syöminen kuvataan pöllyävinä höyhenpilvinä. 

Ihmishahmojen kasvoja ei näytetä missään vaiheessa vaan kuva on rajattu suunnilleen vyötärön kohdalta, mikä korostaa eläinten asemaa tarinassa. Vaikka metsästävä ihminen on tarinan antagonisti, elokuva ei silti demonisoi ihmisiä eikä metsästystä, tai sorru muutenkaan mihinkään jeesustelevaan kukkahattuiluun. Ketutkin saalistavat elääkseen. 

Musiikki on mukavan rauhallista ja kuvitus kaunista. Pidän erityisesti siitä kuinka kertoja kuvaa vuodenaikojen vaihtumista. 2000-luvun lapset voivat pitää kuvaa elokuvan kuvamaailmaa tylsänä mutta minusta se on kestänyt aikaa erinomaisesti.  

Vuk on jäänyt aikoinaan melko vähälle huomiolle Suomessa. Huomaan usein vanhoista piirretyistä puhuttaessa ettei monikaan ole nähnyt tätä lapsena ja muistan kuinka oli työn ja tuskan takana löytää video kirpputorilta. Alkuperäinen kappaleeni on tosiaan ostettu 80-luvulla enkä aikoinaan nähnyt yhden ensimmäistäkään kappaletta uutena kaupassa silloin kun VHS:iä vielä myytiin.

Voin suositella Vukkia lämpimästi kaikille piirrettyjen ystäville. Lapsiperheille ja retroilijoille tämä on aivan omiaan mutta elokuvaa lapsena näkemätön aikuinen ei välttämättä saa tästä niin paljoa irti ilman nostalgia-aspektia. 

Arvosana: Viisi kasettia viidestä. 

 

Vuk löytyy Youtubesta alkukielisen version lisäksi ainakin lontooksi (ikävä kyllä alku puuttuu) sekä saksaksi

Vukista on kirjoittanut myös "80-luvun lapsi" Lapsuusmuistelua-blogissaan. Hänen kuvansa ovat myös hieman laadukkaampia kuin omat "kännykällä telkkarista"-räpellykseni. :)

Lopuksi tosiaan vielä "hieman" kuvia. Oli oikeasti tarkoitus ottaa vain muutama, mutta niitä sitten tulikin muutama kymmenen. :D

Ylempänä alkuperäinen kasetti jonka sain lapsena (VTC Video) ja alhaalla myöhemmin kirpparilta ostettu (Future Film).

Piirrosjälki on yksinkertaista mutta kaunista. 

Pennut leikkimässä. 

Vukin vanhemmat.

Pikku-Vuk. 

Pidän alkuintrosta jossa Vuk sieppaa kukon. 

Nyt on aika käydä nukkumaan. 

Kettuisällä oli tapana kysyä metsälle lähtiessään, mitä ruokaa pennut haluavat. "Hanhen ja ankan ja kukon."

Vuk hiipii isänsä perään mutta isä passittaa Vukin takaisin.

Vuk lähtee jahtaamaan kummallista liikkuvaa kiveä. 

"Jos hyppään kuten se, niin se luulee että olen se."

Pesän ulkopuolella tapahtuu jotain. 

"Sileäihoinen" ja tämän "salamoiva keppi". 

Kun Vuk lopulta löytää kotiin, ovat vanhemmat ja sisarukset poissa. 

Vukin setä Karak. 

Karakin pesä on korkealla kukkulalla. 

Karak opettaa Vukille mm. että siilillä on piikikäs suojanahka ja kissalla terävät kynnet.

Sileäihoisen talon luokse ei saa mennä. Se on tärkeintä kaikesta. 

"Hänkö se oli joka... joka... koko perheeni..."

Vuk pyydysti ankan. 

Randomi pahiskettu uhittelee Vukille ja vaatii ankkaa itselleen mutta putoaa veteen. 

Syöminen kuvataan höyhenmylläkkänä. 

Kevät kuluu ja Vuk kasvaa. 

Sileäihoisen talo kiinnostaa Vukia eikä tämä oikein ymmärrä mitä Karak niin kovin pelkää. 

En ollutkaan ennen noteerannut ruskeita pulloja pöydällä. Menisiköhän nykyään sensuurista läpi?

"Tietäisipä Karak mitkä ihanat herkut täällä odottavat nälkäistä kettua."

Vuk tapaa Sileäihoisen vangitseman tyttöketun. 

Vuk keksii kaivaa pyörien alta ja murtaa kalterit kärryllä. 

 

Sileäihoinen koirineen valmiina pellon laidassa. 

Puimurit pitävät kovaa meteliä mutta ketut ovat Sileäihoista ovelampia ja juoksevat metelin suuntaan päästen pakoon. 

Myöhemmin syksyllä metsästäjät kuitenkin saavat ne saarroksiin. 

Karak vetää huomion itseensä...

...mutta saa osuman salamoivasta kepistä. 

Karak jaksaa vielä kävellä luolalle ja hyvästellä veljenpoikansa, 

Öinen taivas todistaa jo toiseen kertaan kuinka Vuk vannoo kostoa Sileäihoiselle. 

Sileäihoisen koirista Vahurista ja Kaverista on tullut paikallisen koirayhteisön naurunaihe. 

Vuk syö jopa kananmunat ruokakomerosta eivätkä lukotkaan pidättele sitä. 

Sileäihoinen paiskaa hattunsa maahan huutaen vihoissaan: "VOI TUHANNEN SAMMAKON ETUJALAN TAKAVARVASTA!" 

Enää ei ole jäljellä kuin kaksi päihtynyttä hanhea. 

"Henkilökohtaisheshti minulla ei ole mitään kantamishta vashtaan." Ei taitaisi tämäkään nykypäivänä läpäistä sensuuria. 

Sileäihoinen uhkaa tehdä koiristaan turkin jos viimeisetkin hanhet katoavat. 

Vuk rikkoo säkin valuttaen jauhoa alakertaan ja vie toisen hanhen.Koirat toteavat olevan parempi alkaa etsiä uutta työpaikkaa. 

Sileäihoinen teki herkullisen hanhipaistin. 

Mutta hän laittaakin ansarautoja metsään. 

Rautoihin päätyvät kuitenkin koirat ja Sileäihoinen itse. 

Vuk nappaa lihan lennosta. 

Kuin pisteenä iin päälle, kehystetty metsästyskuva putoaa seinältä ja raamit hajoavat. 

Talven jälkeen tulee taas kevät. 

 

Karakin vanhassa pesässä on vilskettä. 

Kasetti oli aikoinaan lainassa ja siihen oli nauhoitettu pari sekuntia jotain komediaa juuri kun Vuk ja tyttökettu muistelevat Karakia ennen loppua. Onneksi löysin kirpparilta toisen kappaleen. Jotain 15 vuotta myöhemmin. 

Muistuttaako tämä pienokainen kenties jotakuta? :)