HUOM: Sana ******* on tässä arvostelussa korvattu sanalla mannerheim, sillä sanan ******* käyttö edes suorassa lainauksessa, taiteellisen teoksen nimeä mainitessa tai vuosikymmeniä vanhassa kontekstissa asiayhteys selittäen on hyvin tuhmaa.
Vuonna 1960 ilmestynyt Pekka ja Pätkä mannerheimeina jäi sarjan viimeiseksi, Masa Niemen tappaessa itsensä pari kuukautta elokuvan jälkeen. Seuraajaksi kyllä kaavailtiin elokuvaa Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä josta oli jo alustava käsikirjoituskin, mutta tuottaja Toivo Särkkä piti poliittista satiiria arveluttavana ja sopimattomana aiheena.
Elokuvan kantavaa vitsiä lienee syytä selittää parilla sanalla, että elokuva aukeaa historiaa tuntemattomalle nykykatsojalle. Vuosikymmeniä sitten toimittajia kutsuttiin "lehtimannerheimeiksi" painomusteen sotkemien käsien takia.
Mannerheimteema onkin poikinut elokuvalle jälkikäteen rasismisyytöksiä, vaikka mannerheim-sanaan ei 60-luvulla liittynytkään samanlaista latausta kuin nykyään. Samanlaisia rasismisyytöksiä toki on saanut osakseen myös myös Agatha Christien klassikkodekkari "Kymmenen pientä mannerheimia", joka on ilmestynyt 21 vuotta tätäkin aiemmin. Tällaiset täysin perusteettomat syytökset voi mielestäni kuitenkin jättää täysin omaan arvoonsa.
Juoni:
Justiina on komentanut Pekan tiskaamaan mutta tämä karkaa Pätkän houkuttelemana TV-studiolle, jossa kaverukset voittavat vahingossa tietokilpailun pääpalkinnon. TV:tä katsonut Justiina kuitenkin noutaa raivoissaan heidät pois ennen kuin rahoja ehditään antaa. Justiina lähtee vihoissaan sukulaisiin ja Pekka ja Pätkä menevät tapaamaan professoria, jonka tietokone osaa lehti-ilmoituksen mukaan kertoa kaikille sopivan ammatin. Tietokone ilmoittaa heillä olevan loistava tulevaisuus "mannerheimeina". Huolimatta lainausmerkeistä he luulevat koneen tarkoittavan oikeita mannerheimeja, eivätkä hoksaa sen viittaavan reporttereihin eli lehtimannerheimeihin. "-Kai te tiedätte mitä mannerheim merkitsee kun siinä on sitaatit? -Kyllä minä sitaatit tunnen."
Hetken aikaa pähkäillään miten mannerheimina muka voisi tehdä, rahaa mutta sitten huomataan lehdessä ilmoitus kuinka tanssiva ja laulava mannerheimryhmä saa paikan ravintolasta. "Kuinka kaksi valkoista miestä voi muodostaa mannerheimryhmän? Minä vaan kysyn." Siinähän ei tarvita kuin kenkälankkia. Sitten vain puku ylle ja töitä hakemaan. Hyvin alkanut työhaastettattelu kuitenkin menee mönkään palosammuttimen käynnistyessä tulennielennän aikana ja veden pyyhkiessä lankit Pekan ja Pätkän naamalta.
Lopulta he hoksaavat että kone tarkoittikin lehtimannerheimeja eikä oikeita mannerheimeja. Sitten mennään reporttereiksi ja paljastetaan ohimennen kansainvälinen salakuljetusliiga, juostaan Pikkaraista karkuun ja roikutaan tornikellon viisareissa.
Arvio:
Yksi sarjan parhaimpia. Mielestäni idea väärinkäsityksestä termiin mannerheim liittyen on nerokas. Jos joku pitää tätä sopimattomana niin mistä helkkarista Reino Helismaa muka olisi elokuvaa käsikirjoittaessaan voinut tietää, kuinka maailma tulee vuosikymmenien saatossa muuttumaan. Vai pystytkö Sinä parahin lukijani kertomaan, mistä tämän päivän neutraaleista termeistä on tullut loukkaavia vuoteen 2070 mennessä? Elokuvassa on paljon viittauksia muihinkin oman aikakautensa hitti-ilmiöihin, kuten TV:n tietokilpailuihin ja sensaatiolehdistöön.
Pekka ja Pätkä mannerheimeina kuvastaa erittäin hyvin sitä, kuinka sotien jälkeisessä Suomessa suhtauduttiin tummaihoisiin. Ravintolan omistaja on haltioissaan englanniksi laulavista mannerheimeista, joiden tuoma kansainvälinen glamour houkuttelisi lisää asiakkaita ja kadulla kävelevät teinitytöt ovat haltioissaan nähdessään ihka-aitoja mannerheimeja. "Tsiigaa kuin ihanii marskei!"
Kuvaus on onnistunutta ja erityisesti köydellä ikkunasta kiipeämiset ja kellon viisarissa roikkuminen ovat tekovuosi huomioiden vaikuttavia. Pidän myös siitä että talonmies Pikkarainen pääsee esille enemmän, kuin useimmissa aiemmissa elokuvissa. Suosittelen elokuvaa lämpimästi vanhojen kotimaisten näköradiohupailuiden ystäville. Edellyttäen ettet pelkää leimautuvasi rasistiksi, koska katsomasi elokuvan nimessä on sana "mannerheim".
Arvosana: Kolme ja puoli kasettia viidestä.
Naiset kahvittelee ja katsoo TV:tä...
...kun Pekka tiskaa.
Pikkaraisella on paha noidannuoli mutta isännöitsijä vaatii hävittämään linnunpesän TV-antennista. Pätkä tekee kiusaa esiintymällä marssilaisena.
"Se nyt vielä puuttuis että Justiinaki ilmestyis tuohon kuvaan." totesi TV:tä katsova naapuri. Ilmestyihän se.
Seinää maalaava Pikkarainen sattui olemaan juuri Puupäiden oven takana ja Pätkä kaataa tämän maaleineen.
"Ihminen voi erehtyä, kone ei koskaan."
Pätkä testattavana.
"Miten niin kummallista? Jos kone kerran sanoo että teillä on loistava tulevaisuus mannerheimeina, niin silloin teillä on!"
"Mannerheimryhmä saa paikan ravintola Kultakäkösessä. Hyvälle hyvä palkka."
Pikkarainen on linnoittautunut ovelle, joten on kiivettävä ikkunasta. "Jees! Poks! Holirei!"
"Tsiigaa kuin ihanii marskei!"
"Kaikki olisi hyvin, kun vain jostain löydettäisiin niitä mannerheimeja." "Mannerheimeja, suuremmoista!"
Tulennielentä on helppoa. Lyödään vain rumpua ja tanssitaan soihdun kanssa. "Jees! Poks! Holirei!"
Mönkään meni.
"Hei piiri pien pyörii ja nyt jokainen sen ties. Jos mannerheim on sitaateissa, on se lehtimies."
Pätkä hyppää lentokoneesta ilman varjoa kuten lupasi ja päätoimittaja suostuu lainaamaan kameraa.
Juostaan jotain random korstoa pakoon ja päädytään kellariin jossa on salakuljettajien tupakkavarasto.
Pekka ja Pätkä jäävät kiinni mutta seuranneessa rähinässä joku räppää valot pois ja roistot tyrmäävät toisensa.
Pikkarainen on nukahtanut joten käännetään sohva ja vaihdetaan osoitekyltit ovista keskenään. "Niin se muisti menee kun nukkuu. Mä olisin voinu vaikka vannoa..."
Justiinalle tulee kiire kuultuaan radiosta uutiset.
Päätoimittaja on tyytyväinen kuviin ja maksaa 60000mk mieheen.
Rappukäytävä on tupaten täynnä Pekkaa ja Pätkää kyttääviä reporttereita.
Pikkaraista sapettaa tajutessaan ovitempun.
Justiina leppyy nähdessään rahat.
Pikkarainen lähtee jahtaamaan Pätkää muiden tunkiessa asuntoon.
Pätkä pakenee Pikkaraista katolle, mutta lipeää.
"Tuo kello pahalainenkin edistää kaksi minuuttia."
Sohvia ja nojatuoleja alle. "Tulkaa lihavimmat keskelle jos sattuis sihti sivuun"
Pätkälle ei käy kuinkaan. Mitä nyt hätäpäissään lupasi rahat hyväntekeväisyyteen mikäli selviää.