maanantai 23. maaliskuuta 2015

COWABUNGA DUDE!!

Nyt ko on aluks saatu kaikille korvamato luikertelemaan niin tässä tulee juttua Teini-ikäisistä MutanttiNinja Sankari Kilpikonnista. Ja nimenomaan niistä oman lapsuuteni Turtleseista eli kasaripiirretystä oheistuotteineen. 
Piirrossarjahan perustu Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin vuonna 1984 luomaan sarjakuvaan. Sarjakuva oli parodia Marvelin tarinoista (mm. Daredevilistä), jota julkastiin alun perin omakustanteena veronpalautuksien ja sukulaisilta lainattujen rahojen turvin. Kaupalliset julkasijat suhtautu kylmäkiskosesti ideaan mutanttininjakilpikonnista mutta riskinotto kannatti. Ensimmäiset omakustanteiset numerot meni kaupaks niinkö häkä ja julkasijat kiinnostu huomattuaan että tässä onki potentiaalia vaikka mihin. Päätettiin julkasta leluja, mutta leluja varten tarvittiin ens piirretty. Animaattori Fred Wolfin luoma piirretty ilmesty 1987 ja oli huomattavasti humoristisempi ja kevyempi verrattuna tunnelmaltaan suht synkkään alkeperäseen sarjakuvaan. Piirretyn vanavedessä tuli sitte lelut sun muut oheistuotteet. Kaikkea mahollista mitä vain kuvitella saattaa. 
Turtlesit joutu ainaki Suomessa ja Britanniassa sensorien kynsiin, koska ninjat koettiin arveluttavina. Kaikista lapsista pelättiin tulevan piirrettyjä kahtomalla japanilaisia salamurhaajia. Suomessa ei onneksi menty painetun logon editointia (ninjan tilalle hero) pidemmälle, mutta Britanniassa muokattiin myös alkutunnaria. Logoanim.jpg
Vasemmalla orkkis ja oikeella Suomessa käytetty logo. 
Piirretyssä on alkeperäseen sarjakuvaan verrattuna ms juonellisia eroja yleisen tunnelman lisäks. Esim. Tikku oli sarjakuvassa ja näytellyissä elokuvissa alunperin kesy lemmikkirotta mutta piirretyssä alunperin ihminen ja April oli alkuperäsessä sarjakuvassa Baxter Stockmanin labrassa työskennelly ohjelmoija eikä reportteri.
Piirrettyyn tehtiin kaikkiaan 193 jaksoo vuosina 87-96. Suomessa sitä esitti Kolmoskanava 90-93 ja PTV4 92-97. Jos joku blogia mahollisesti lukeva jonne ihmettelee kanavia (koska jonnet ei muista) niin kyseessä oli nykysten MTV3:n ja Nelosen edeltäjät. Piirrettyä on julkastu Suomessa kasetilla ainaki kahteen otteeseen.  
Turtlesin kultakautta oli sekä jenkeissä että meillä vuosikymmenen taite ja ysärin alku. Vaikka sekä piirrettyä että sarjakuvaa tehtiin vuoteen -96 asti, niin loppupuolella oli jo nähtävissä selkeää tason laskua. Tässä kävi myös se sama mikä kaikissa konsepteissa yleensä tulee vastaan, eli alkuperäsen yleisön ikääntyminen. 80-luvulla syntyneet joille Teinimutanttininjasankarikilpikonnat alunperin tehtiin kasvo siitä ulos. Vanhimmat aikuistu ja nuorimmatki teini-ikäisty ja löysi muita kiinnostuksen kohteita.
Turtlesit on kuitenki tehny comebackin kahella uuella sarjalla vuosina 2003 ja 2012 joten ilmesesti uusiaki sukupolvia kiinnostaa mutanttirotan kouluttamat mutanttikilpparit jotka asuu viemärissä ja syö pizzaa ja taistelee pahuutta vastaan ja jotka keksittiin täysin sattumalta DareDevil-parodiana. Hyvä niin. :)
Ja yleisen jutustelun jälkeen sitte kuvia mun omista Turtles-jutuista. Kasetit ja sarjakuvat on ostettu jälkeenpäin kirpparilta, mutta kaikki muut on alkuperäsiä lapsena saamiani. Lehtiäki mulla oli aikanaan, mutta vaihtu joskus vuosituhannen vaihteessa Marveleihin. 
WP_002689.jpg
Jos blogia lukee joku joka ei tiedä kuka on kuka niin vasemmalta oikealle: Leonardo on veljeksistä vanhin ja ryhmän johtaja. Kurinalaisin, vaikkei fyysisesti vahvin ja vaatii itseltään paljon. Rafaello on vahvin mutta myös agressiivisin mikä toisinaan saattaa tämän vaikeuksiin. Donatello on älykkäin ja teknisesti lahjakkaana rakentanu turtlesien käyttämät kulkuneuvot ja muut varusteet. Michaelangelo on nuorin ja hyväsydämisin sekä pitää hauskanpidosta ja vitsailusta.  
Aseistus sarjakuvista ja tv:stä tuttu paitsi Mikellä joka on jotain erikoissarjaa. Oikea käsi pyörii vieterillä ja aseina 1 nunchaku, hännistään yhteen sidotut käärmeet sekä Sveitsin armeijan viemärinkansi. En muistanukkaan kuinka vaikeeta nuo on saada pystyyn. Toinen jalkapohja on tasanen mutta toinen ei. Ihme touhua. 
WP_002699.jpg
Perushahmojen mukana tuli henkilökohtasten aseitten (tässä Leon miekat) lisäks joku tuommonen kakshaaranen joku, kaks jotain kolmioterää ja kaks heittotähteä. Rafaelilla on vyössä takana paikka isommalle kolmioterälle ja Donilla sivussa paikka tähdelle. 
WP_002741.jpg 
Mestari Tikun (suomennettu myös Särö) aseistuksena oli jousipyssy ja kävelykeppi jonka sisään on piilotettu terä. Tikku on vaivatonta laittaa seisomaan, koska jalkapohjat on tasaset. :)
WP_002704.jpg
Silppuria en yrittänykkään saada seisaalleen ko muistin kuinka lapsena palo monesti käpy nuihin jalkoihin. Onko tuon oikeesti tarkotus olla seisaallaan vai ei? Jalat on ainaki muotoiltu niinkö se istuis paskalla. Viitta ja vyö on leikeissä hukkunu ja käsi katkennu. Aseena tällä oli samanlainen miekka ko Leolla. Ärsytti myös se kuinka tällä ei leluna oo paitaa vaikka piirretyssä on. Lapset haluaa alkuperäistä vastaavia leluja. Perkele! 
WP_002691.jpg
Pyörän ostin serkultani R:ltä joskus ysärin loppupuolella ko elettiin jo prätkähiiri-aikaa. En tiedä onko tuo Aprillille tarkotettu vai onko suunnittelijat täysiä toopeja, mutta mahotonta saaja kilpikonnalta molemmat kädet sarviin kiinni. 
Kahessa ekassa kuvassa sivusiivekkeet auki, viimesessä kuvassa kiinni. Penkin alla on säilytyslokero. 
WP_002685.jpg
Tämän sain joululahjaks porukoilta ja oli viimenen nelikosta joka mulla puuttu. Mike oli mun lemppari pienenä. Pyörivä käsi ja Sveitsin armeijan viemärinkansi nyt vain on niin ylisiistejä. Pieni videopätkä Mikestä mättämässä Silppuria löytyy täältä. 
WP_002744.jpg
Joku pienempi Mike-figuuri. 
WP_002705.jpg
Sekanumeroita sarjakuvasta vuosilta 90-96. Nimessä ninjan tilalla hero. 
WP_002719.jpg
Ensimmäisten Turtles-lehtieni kansikuvat on syöpyny mieleen. Ensimmäinen ostettiin kesälomalle mummolaan lähtiessä ja toinen siellä ollessa. 
WP_002722.jpg
Tulevaisuuteen sijottuvat seikkailut oli jänniä. 
tulevaisuus.jpg
Aikamatkustuksessa ei takerruttu semmosiin pikkuseikkoihin että, jos tapaat toisen aikakauden oman itses niin universumi räjähtäis tai jotain. 
mutant-animals.jpg Sivuhahmoina seikkaili mm. Mahtavat Mutanttieläimet.
hassu.jpg
Pitkien seikkailutarinoiden ohella ole myös yksisivuisia vitsisarjoja. 
leffahetki.jpgWP_002748.jpg
historiaa.jpg
Löytyi monenlaista asiaa elokuva-arvostelusta kirjepalstaan ja historiaan. 
kuvia.jpg
Liitteenä mm. keräilykuvia ja julisteita. 
kisa.jpg
Kilpailuissa oli palkintona figuureita tai ajoneuvoja. 
WP_002667.jpg
Julisteen muistelisin saaneeni hyvältä ystävältäni J:ltä. Kuva ei vääristä vaan nauhat on julisteessa todellaki tummanruskeat. WP_002733.jpg
Saatiin jotku ala-asteen koulukirjat käytettyinä eli valmiiks päällystettyinä. Useimmissa oli muovit mutta mää satuin saamaan semmosen jossa oli Turtles-paperi. Nohevana poikana irrotin paperit ja leikkasin kuvat irti ja myin niitä. :) Samaa Rafaellon kuvaa oon nähny myös paidoissa. 
WP_002749.jpg
Vasemmassa mukissa huudetaan yhtesessä puhekuplassa "Turtles to the rescue!" ja oikeassa tullaan viemärin aukoista kadulle. Huomaa kuinka Leolla on tikari. Kyseessä on kuitenki virallinen eikä pireettituote. 
pistekirjasta%20kuva%20WP_002678.jpg
WP_002680.jpg
WP_002746.jpg
Tehtäväkirjoja. Jännä että tuosta toisesta on suomennettu nimi ihan kokonaan. Kummanki on julkassu Satukustannus 1990 ja copyright on merkitty Mirage Studiolle. 
WP_002676.jpg
Scanboxin kaseteilla oli kaks jaksoa per kasetti. Osa 7 (keskellä) oli aikoinaan myös serkuilla mummolassa. Tykkäsin erityisesti jaksosta "Turtlesit maan sisällä" koska siinä oli dinosauruksia. Siis kuinka mahtavaa! Turtlesit ja dinosaurukset samassa piirretyssä. :)
WP_002677.jpg
Kids Planetin julkasemat kasetit on ilmesesti 2000-luvun puolelta koska "TURTLES-KUUMEEN PALUU!" ja "Saatavana myös DVD." Kotelon sivussa sanotaan sarjassa olevan kaikkiaan 19 jaksoa. Vanhemmissa kaseteissa oli ilmesesti sama määrä, eli ei lähellekkään kaikkia suomeks.
Jaksotus menee näissä eri lailla ko edellisissä. ScanBoxin ysikasetilla ensimmäinen jakso on "Cowabunga" eli kaks jaksoa/kasetti niin se olis sarjan 17s. Tässä se on kuitenki neloskasetin (3 jaksoa) kolmas eli sarjan 12s. 
WP__kassu.jpg
Vuoden 1990 elokuva. Sain SPR:n kirpparilta ilmaseks. Jenkkiversion kannessa luki "Hey dude, this is NO cartoon." :D Tämä sai myös kaks jatko-osaa. Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän salaisuus vuonna 1991 ja Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat 3 vuonna 1993. Kolmosessa matkustettiin jollain ihmevaltikalla samurai-aikakauden Japaniin. 
1487349_10152542763764044_57206859394658
Tämmösen kans ei pelottanu mennä nukkumaan. :) 
Tuossa oli nyt jotain mitä sain kaiveltua ullakolta kuvailtavaks. Kirjotellessa iski kyllä kaipuu takasi huolettomalle 90-luvun alulle. Jos jollekki tulee nostalgiset fiilikset lukiessa niin kiva ja heittäkäähän kommenttia mitä tykkäsitte. Myös kirjotusten aiheita voi toivoa. Saatan kirjottaa tai sitte en. :)  
histor.jpg
PSS: Miksi mutanttikilpikonna nukkui huonosti? Hänellä oli kova punkka.

Hankittua: Katsottavaa ja luettavaa

Viime viikolla tuli taas kierreltyä parit kirpparit ohimennen. Kasetteja ja lukemista löyty. Ei mitään maata mullistavaa mutta laitetaanpa nyt tänne. 
WP_002651.jpg
Tyhjä kasetti on edelleen muoveissa. Ainakaan mulle ei Polaroid soita kasettimerkkinä mitään kelloja. Turtles on vanhempaa Scanboxin julkasemaa sarjaa jossa on kaks jaksoo/kasetti. Uuemmilla Kids Planetin kaseteilla (julkastu myös DVD:nä) jaksoja on kolme. Sekä Peukaloisesta että Turtleseista tulee laajempaa kirjotusta joskus paremmalla aikaa. Siis koko ilmiöstä, ei pelkästään näistä nimenomasista kaseteista.  
WP_002657.jpg
Vanhempaa nuortenkirjallisuutta tulee osteltua toisinaan mutta ihan satunnaisesti ja ilman mitään keräilysuunnitelmaa. Tämän ostin ko muistin luekneeni joskus pentuna toisen kirjan samasta sarjasta.  
WP_002655.jpg
Ja kolme Akua. Mulle tilattiin aikoinaan 1993-1998 jonka jälkeen vaihoin Hämähäkkimieheen ja sittemmin Tähtien sotaan ja olikohan jotain muitaki. Alotin kumminki uuestaan tilaamaan 2005 ja sillä tiellä ollaan. Oon koittanu paikata tuota 98-05 väliä ja keränny myös 93:a vanhempia. Nykyään rupee oleen jo aika hyvällä mallilla tuo väli. Puuttuu vain muutamaa numeroo/vuosi. 
Yhteensä palo rahaa 2,10e. :) Tyhjä kasetti ja kirja oli kumpiki euron ja piirretyt 50 snt/kpl mutta oliki sitte puoleen hintaan niin meni vain 1,50 ja akut oli 20snt kipale. :) Hyviä hommia. 

Hankittua: Länkkäreitä

Kirjotetaampa sitte välillä vaikka länkkäreistä ettei mee ihan pelkäks VHS-hommaks koko blogi. 
Mää kerään FinnWestiä, Hulkkosta ja Joe Montanaa. FinnWestejä ja Hulkkosia oon keränny jo useamman vuoden mutta Montanaan törmäsin sattumalta joskus viime kesänä. Suositeltavia kaikki jos länkkärit iskee. Taanoin tuli ohimennnen poikettua divarissa ja löyty yks Hulkkonen ja neljä Montanaa yhteensä kympillä. Ei paha. 
Pääosan Kostaja-sarjan julkasuista muodostava Joe Montana kertoo samannimisestä nuorukaisesta, joka jahtaa perheensä sisällisodan aikana murhanneita sotalaskarkureita kostaakseen. Alunperin ruotsalaiset tarinat oli Tommy Schinklerin taiteilijanimellä Tom Dutchman kirjottamia. 
Hulkkonen ja Finnwest molemmat kertoo amerikansuomalaisen päähenkilön lännenseikkailuista. Valtaosan Hulkkosista kirjotti Kari Nenonen joka näytteli merkittävää osaa myös FinnWestien suhteen, ollen sarjan ja valtaosan hahmoista luoneen Juhani Salomaan jälkeen sen merkittävimpiä kirjottajia. 
Hulkkosia ja Finnwestejä lukiessaan huomaa selkeesti kuinka niillä on osittain samat kirjottajat. Vaikka Hulkkonen on huomattavan roisi (sisältäen mm. suoria aktikuvauksia) ja välillä melkein jopa parodia enemmän ko oikea länkkäri on näitten kerronta kuitenki huomattavan samanlaista. 
FinnWest kertoo kauhavalaisesta Juho Kaaponpoika Helapäästä, joka pakenee siperiankarkotusta Amerikkaan ja Hulkkonen haukiputaalaisesta Hulkkosesta, jonka taustatarinaa tai menneisyyttä ei juurikaan avata. Poikkeuksena humoristinen maininta siitä kuinka Hulkkonen on niin köyhästä perheestä, ettei vanhemmilla ollu varaa kastattaa tälle etunimeä ollenkaan.  
Ja tässäpä kuvat näistä viimesistä. 
WP_002637.jpgWP_002638.jpgWP_002639.jpg

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hankittua: Fragglit 2 ja 3


Tänään kolahti postilaatikkoon viime perjantaina huutamani Fraggli-kasetit. 
WP_002613.jpg
Ykkönen (josta kuva aiemmassa postauksessani) oli yksi ensimmäisiä kasettejani lapsena ja nyt huomattuani sattumalta kakkosen ja kolmosen huudossa ajattelin täydentää sarjaa. Molemmat kasetit olivat samalta myyjältä ja sain ne posteineen kympillä. Mielestäni kohtuullista ottaen huomioon, että kasettien osalle tuosta jää vain 2e/kpl. 
Kirjoittelen laajempaa selostusta sisällöstä kun saan kasetit katsottua ja ehdin paneutua arvostelun kirjoittamiseen kunnolla. Fraggleista voisin kuitenkin mainita parilla sanalla, sillä tämäkään ei liene niitä kaikkein tunnetuimpia lastenohjelmia Suomessa. 
Fragglit loi 80-luvun alussa yhdysvaltalainen Jim Henson joka muistetaan myös Muppettien luojana. Fragglit ovat vuoren sisäisissä tunneleissä (Fraggliluolassa) asuvia pieniä olentoja. Fraggliluolasta on kaksi uloskäyntiä. Toinen jättimäisten peikkomaisten gorgien puutarhaan, josta fragglit hakevat ruokaa ja kysyvät neuvoja oraakkelina pitämältään Tunkiolta. Toinen uloskäynti taas johtaa "ulkoavaruutena" tunnettuun ihmisten maailmaan.  
"Ulkoavaruuteen" johtava tunneli on reikä Tohtorin verstaan seinässä. Päähenkilö Gobo noutaa Matt-setänsä lähettämiä kortteja verstaasta varoen "petoa" eli Tohtorin Sprocket-koiraa. Tohtori ei ole fraggleista tietoinen toisin kuin gorgit jotka koittavat napata fraggleja orjiksi. Tohtori ihmettelee miksi he saavat jatkuvasti jollekkin Gobo Fragglille osoitettua postia, mutta heittää kortit paperikoriin kiinnittämättä huomiota niitten katoamiseen. 
Sarjan ensimmäisessä jaksossa Matt-setä (eli Matkaaja-Matt) lähtee tutkimaan ulkoavaruutta, saatuaan kartoitettua Fraggliluolan kaikki luolat ja käytävät. Matt lähettää Gobolle kortteja joissa kertoo havainnoistaan kuten: "Olen paennut hirveän pedon kynsistä, törmännyt töykeään keltaiseen veikkoon ja paennut aseistautunutta armeijaa." (Peto oli Sprocket, töykeä veikko paloposti ja aseistautunut armeija pesäpallovarusteitten kanssa kulkeneita lapsia.) 
cd14640161d28d7e63e6f1a42976b3ae.jpg
Gobo keskellä kitaran kanssa. Toisinaan Goboa ärsyttää sedältään "perimänsä" sankarin rooli mutta hän ei silti ikinä jättäisi ystäviään pulaan. Punaisessa paidassa perfektionistinen ja urheilullinen Red, joka haluaa aina olla paras kaikessa. Redin vieressä taiteellinen Moki. Havaijipaidassa Vempi joka on kaikesta samaa mieltä kaikkien kanssa ja lakki päässä taikauskoinen ja pessimistinen Booper. 
Matt_cow.jpg
Gobon setä, Matkaaja-Matt.
FraggleRock-TheThreeGorgs%20%281%29.jpg
Gorgit. Juniori sekä vanhempansa jotka pitävät itseään maailmankaikkeuden hallitsijoina. Paha vain ettei heillä ole ollenkaan alamaisia. 
Trash_heap.jpg.jpg
Tunkio jota fragglit pitävät kaikkitietävänä oraakkelina sekä rotat, Filo ja Falo.
FraggleRock-Doc%26Sprocket.jpg
Sprocket ja Tohtori.
Doozerconstruction.jpg 
Fragglivuoren sisällä asuu myös pikkuruisia duusereita jotka rakentavat hienoja rakennelmia. Fragglit syövät retiisipölystä olevia rakennelmia ja duuserit rakentavat uusia. Ja niin edelleen. 
Fraggleista ja oheistuotteista on kirjoittanutut useammankin artikkeli"80-luvun lapsi". Hänen bloginsa on muutenkin varsinainen kasarinostalgikon aarreaitta. 

Arvostelussa: Kettupoika Vuk

Ajattelin kirjotella keräilyjuttujen ohella myös arvosteluja elokuvistani. Kriteerinä se että omistan/oon omistanu elokuvan VHS:sänä. (Eli rajaa tuoreimmillaan 2000-luvun alkuvuosiin.) 
Älkää silti pelätkö. Tulee tänne muutaki ko pelkkää VHS:ää. :D Tuntuu luontevalta alottaa Vukilla, koska se on ensimmäinen omistamani ja näkemäni leffa ikinä. 

Nimi: Vuk 
Vuosi: 1981 
Ohjaaja: Attila Dargay

Kettupoika, Vuk (unk. Vuk) on 1981 valmistunut unkarilaisen István Feketen samannimiseen romaaniin perustuva animaatio. Elokuva on Suomen ensimmäisiä VHS-julkasuja.

[SPOILERIVAROITUS! PALJASTAA JUONTA!]
Elokuva kertoo orvoksi jäävästä ja setänsä kasvattamasta Vuk-nimisestä ketusta, joka rosvoaa metsästäjän lintuja kostoksi perheensä kuolemasta. Vuk on neuvokkain ja vahvin vanhempiensa viidestä pennusta ja siksi hänet nimetään legendaarisen isoisänsä kaimaksi, Vuk - Viisas urhea kettu.  

Kag-isä lähtee illan pimetessä perinteiselle ruoanetsintämatkalleen ja Vuk seuraa häntä haluten auttaa isäänsä metsästämään. Kag kuitenkin huomaa Vukin ja passittaa tämän kotiin. Vuk kääntyy allapäin takaisin mutta eksyy. Tämä kuitenkin pelastaa hänet, sillä paha "Sileäihoinen" koirineen on löytänyt Vukin kotipesän. Vukin lopulta löytäessä kotiin on pesä kaivettu auki ja perhe poissa. Vukin setä Karak ilmestyy paikalle ottaen Vukin luokseen ja opettaen tälle kaikki kettujen taidot.

Vuk kasvaa kesän kuluessa Karakin kasvattamana nokkelaksi ja vahvaksi kettunuorukaiseksi ja tapaa kauniin kettutytön. Kolmikko viettää lokoisaa elämää, kunnes syksyn tullen metsästäjät ampuvat Karakin. Vuk vannoo toistamiseen kostoa ja nappaakin uskomattomalla viekkaudella Sileäihoisen kanoja ja hanhia aivan koirien nenän edestä. Viimeisen hanhensa Sileäihoinen uhraa syötiksi ketunrautoihin yrittäessään napata Vukia. Rautoihin kuitenkin päätyvät Sileäihoinen ja tämän koirat Vukin napatessa syöttilihat itselleen.

Seuraavana keväänä näemme Vukin ja tämän puolison pesässä suuren pentulauman keskellä. Huomio kiinnittyy yhteen leikkisään ja vahvaan pentuun joka on kuin ilmetty isänsä. 
[JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT]

Lapsena tämä oli ehdoton suosikkini ja on sitä edelleen. Vaikka perheen menettäminen ja kosto onkin synkkä teema elokuvalle, niin tämä käsittelee kostoa hauskasti ja on ennen kaikkea kertomus pennun kasvusta neuvokkaaksi aikuiseksi. Vuk sieppaa kanoja jallittaen niin ihmisiä kuin koiriakin ja muut kylän koirat nauravat Sileäihoisen koirille. Tässä toki kuolee useita eläimiä niin kettujen kuin ihmistenkin tappamina, mutta verta ei näytetä ja lintujen syöminen kuvataan pöllyävinä höyhenpilvinä. 

Ihmishahmojen kasvoja ei näytetä missään vaiheessa vaan kuva on rajattu suunnilleen vyötärön kohdalta, mikä korostaa eläinten asemaa tarinassa. Vaikka metsästävä ihminen on tarinan antagonisti, elokuva ei silti demonisoi ihmisiä eikä metsästystä, tai sorru muutenkaan mihinkään jeesustelevaan kukkahattuiluun. Ketutkin saalistavat elääkseen. 

Musiikki on mukavan rauhallista ja kuvitus kaunista. Pidän erityisesti siitä kuinka kertoja kuvaa vuodenaikojen vaihtumista. 2000-luvun lapset voivat pitää kuvaa elokuvan kuvamaailmaa tylsänä mutta minusta se on kestänyt aikaa erinomaisesti.  

Vuk on jäänyt aikoinaan melko vähälle huomiolle Suomessa. Huomaan usein vanhoista piirretyistä puhuttaessa ettei monikaan ole nähnyt tätä lapsena ja muistan kuinka oli työn ja tuskan takana löytää video kirpputorilta. Alkuperäinen kappaleeni on tosiaan ostettu 80-luvulla enkä aikoinaan nähnyt yhden ensimmäistäkään kappaletta uutena kaupassa silloin kun VHS:iä vielä myytiin.

Voin suositella Vukkia lämpimästi kaikille piirrettyjen ystäville. Lapsiperheille ja retroilijoille tämä on aivan omiaan mutta elokuvaa lapsena näkemätön aikuinen ei välttämättä saa tästä niin paljoa irti ilman nostalgia-aspektia. 


Arvosana: Viisi kasettia viidestä. 
5__.jpg 
Vuk löytyy Youtubesta alkukielisen version lisäksi ainakin lontooksi (ikävä kyllä alku puuttuu) sekä saksaksi

Vukista on kirjoittanut myös "80-luvun lapsi" Lapsuusmuistelua-blogissaan. Hänen kuvansa ovat myös hieman laadukkaampia kuin omat "kännykällä telkkarista"-räpellykseni. :)


Lopuksi tosiaan vielä "hieman" kuvia. Oli oikeasti tarkoitus ottaa vain muutama, mutta niitä sitten tulikin muutama kymmenen. :D
01_kansi_WP_002436.jpg
Ylempänä alkuperäinen kasetti jonka sain lapsena (VTC Video) ja alhaalla myöhemmin kirpparilta ostettu (Future Film).
02_intro_WP_002591.jpg
Piirrosjälki on yksinkertaista mutta kaunista. 
03_vuk-nappasi-luun--WP_002592.jpg
Pennut leikkimässä. 
04-vanhemmat-WP_002593.jpg
Vukin vanhemmat.
05--vuk___WP_002594.jpg
Pikku-Vuk. 
06_Otsikko__WP_002437.jpg
Pidän alkuintrosta jossa Vuk sieppaa kukon. 
07_nukkumaan_WP_002439.jpg
Nyt on aika käydä nukkumaan. 
08_hanhen_ja_ankan_ja_kukon_WP_002443.jp
Kettuisällä oli tapana kysyä metsälle lähtiessään, mitä ruokaa pennut haluavat. "Hanhen ja ankan ja kukon."
09_metsastamaan_WP_00244.jpg
Vuk hiipii isänsä perään mutta isä passittaa Vukin takaisin.
10_sammakkoWP_002449.jpg
Vuk lähtee jahtaamaan kummallista liikkuvaa kiveä. 
11_sammakkoWP_002453.jpg
"Jos hyppään kuten se, niin se luulee että olen se."
12_ulkona_on-jotain--WP_002600.jpg
Pesän ulkopuolella tapahtuu jotain. 
13_sileaihoinen-ja-koira_WP_002598.jpg
"Sileäihoinen" ja tämän "salamoiva keppi". 
14_minne-he%20menivat_WP_002457.jpg
15_minne_WP_002459.jpg
Kun Vuk lopulta löytää kotiin, ovat vanhemmat ja sisarukset poissa. 
16__olen__karakWP_002462.jpg
Vukin setä Karak. 
17_karakin%20luolaWP_002468.jpg
Karakin pesä on korkealla kukkulalla. 
18_varo_siileja_ja_kissoja___WP_002472.j
Karak opettaa Vukille mm. että siilillä on piikikäs suojanahka ja kissalla terävät kynnet.
19_talo__WP_002475.jpg
Sileäihoisen talon luokse ei saa mennä. Se on tärkeintä kaikesta. 
20_hanko_se_oli_joka_WP_002476.jpg
"Hänkö se oli joka... joka... koko perheeni..."
21_ankkaWP_002477.jpg
Vuk pyydysti ankan. 
22_randompahiskettu_WP_002482.jpg
Randomi pahiskettu uhittelee Vukille ja vaatii ankkaa itselleen mutta putoaa veteen. 
23_vuk%20syo___WP_002486.jpg
Syöminen kuvataan höyhenmylläkkänä. 
24_vuk_kasvaa_WP_002493.jpg
Kevät kuluu ja Vuk kasvaa. 
25_katselen_paikkoja_WP_002489.jpg26_talo__WP_002496.jpg
Sileäihoisen talo kiinnostaa Vukia eikä tämä oikein ymmärrä mitä Karak niin kovin pelkää. 
27_puutarhassa_WP_002497.jpg
En ollutkaan ennen noteerannut ruskeita pulloja pöydällä. Menisiköhän nykyään sensuurista läpi?
28_soi-linnun--WP_002502.jpg
"Tietäisipä Karak mitkä ihanat herkut täällä odottavat nälkäistä kettua."
29_tyttokettu_WP_002506.jpg
Vuk tapaa Sileäihoisen vangitseman tyttöketun. 
30_kaivaa_WP_002510.jpg
Vuk keksii kaivaa pyörien alta ja murtaa kalterit kärryllä. 
31_kaikki_WP_002512.jpg32_passissa_WP_002515.jpg 
Sileäihoinen koirineen valmiina pellon laidassa. 
33_puimuritWP_002518.jpg34_pakoon.jpg
Puimurit pitävät kovaa meteliä mutta ketut ovat Sileäihoista ovelampia ja juoksevat metelin suuntaan päästen pakoon. 
35-saarroksissa-WP_002522.jpg
Myöhemmin syksyllä metsästäjät kuitenkin saavat ne saarroksiin. 
36-karak.jpg
Karak vetää huomion itseensä...
37--hylsy--WP_002527.jpg
...mutta saa osuman salamoivasta kepistä. 
38_olen_niin_vasynyt_WP_002531.jpg
Karak jaksaa vielä kävellä luolalle ja hyvästellä veljenpoikansa, 
39_asukaa_minun_luolassani_WP_002532.jpg40_vuk_vannoo_kostavansa___WP_002533.jpg
Öinen taivas todistaa jo toiseen kertaan kuinka Vuk vannoo kostoa Sileäihoiselle. 
41_koiratnauraa_WP_002538.jpg
Sileäihoisen koirista Vahurista ja Kaverista on tullut paikallisen koirayhteisön naurunaihe. 
42_onko_se_ollut_taallakin_WP2539.jpg
43_tyhjat_kanakopit_WP_002540.jpg
Vuk syö jopa kananmunat ruokakomerosta eivätkä lukotkaan pidättele sitä. 
44_vuk_piilossa__WP_002541.jpg45_hattu_WP_002543.jpg
Sileäihoinen paiskaa hattunsa maahan huutaen vihoissaan: "VOI TUHANNEN SAMMAKON ETUJALAN TAKAVARVASTA!" 
46_hanhet_WP_002550.jpg
Enää ei ole jäljellä kuin kaksi päihtynyttä hanhea. 
47_hanhet_WP_002553.jpg
"Henkilökohtaisheshti minulla ei ole mitään kantamishta vashtaan." Ei taitaisi tämäkään nykypäivänä läpäistä sensuuria. 
48-koiraturkin-WP_002555.jpg
Sileäihoinen uhkaa tehdä koiristaan turkin jos viimeisetkin hanhet katoavat. 
49_repii_sakin_WP_002605.jpg50_kuka_puuttuu_WP_002607.jpg
Vuk rikkoo säkin valuttaen jauhoa alakertaan ja vie toisen hanhen.Koirat toteavat olevan parempi alkaa etsiä uutta työpaikkaa. 
51_savua_WP_002559.jpg52_hanhipaisti__WP_002560.jpg
Sileäihoinen teki herkullisen hanhipaistin. 
53_rauta_WP_002563.jpg
Mutta hän laittaakin ansarautoja metsään. 
54_koirat_ketunraudoissa_WP_002565.jpg55_sileaihoinen_WP_00256.jpg
Rautoihin päätyvät kuitenkin koirat ja Sileäihoinen itse. 
56_vuk_nappasi_hanhipaistin_WP_002567.jp
Vuk nappaa lihan lennosta. 
57_siteissa_WP_002570.jpg58_kuvakin-putosi_WP_002571.jpg
Kuin pisteenä iin päälle, kehystetty metsästyskuva putoaa seinältä ja raamit hajoavat. 
59_talvi-ja-sitten-taas-kevat--WP_002575
Talven jälkeen tulee taas kevät. 
60_paljon_pentuja_WP_002586.jpg 
Karakin vanhassa pesässä on vilskettä. 
61_nauhoitettu_WP_002579.jpg
Kasetti oli aikoinaan lainassa ja siihen oli nauhoitettu pari sekuntia jotain komediaa juuri kun Vuk ja tyttökettu muistelevat Karakia ennen loppua. Onneksi löysin kirpparilta toisen kappaleen. Jotain 15 vuotta myöhemmin. 
62_pentu.jpg63_pentu_WP_002581.jpg
Muistuttaako tämä pienokainen kenties jotakuta? :)
64-loppu-WP_002588.jpg